Asioita, joissa luulen olevani hyvä

image

1. Maalaaminen. Huollan hellästi mielikuvaa, että olisin erityisen hyvä maalaamaan seiniä. Viikonloppuna ehdin erään maalausprojektin ensimmäisen minuutin aikana kaataa noin puoli litraa maalia lattialle, sutia maalia väärään kohtaan ja muutenkin juuri se minun maalaamani seinänpuolisko oli omituisen epätasainen.

2. Asioiden muistaminen. Olen onnistunut jotenkin kehittämään käsityksen, että minulla olisi hyvä muisti (näköjään se vuoden 2006 pääsykoemenestys kilahti hattuun vähän liian pysyvästi). Oikeasti en muista puoliakaan minulle kerrottuja asioita ja esittelen itseäni toistuvasti ihmisille, jotka olen tavannut parikin kertaa.

3. Menolippu-peli. Osaamisen sijaan olen todella hyvä suuttumaan tässä pelissä.

image

4. Tiskaaminen. Jokainen, joka on juonut tiskaamastani lasista ja röyhtäillyt saippuakuplia, saattaa olla asiasta hiukan eri mieltä.

5. Kananmunan valkuaisen ja keltuaisen erottelu. On mahdollista, että olen joskus onnistunut tässä ensiyrittämällä ja sen vuoksi miellän olevani asiassa erityisen hyvä. Viimeisen neljä valkuaista vaatinut marenki vaati kuitenkin lähes kennon kananmunia.

6. Ajoissa oleminen. Elän suurimman osan ajasta onnellisessa harhakäsityksessä, kuinka minä olen aina ajoissa. Oikeasti olen useimmiten ainakin vartin myöhässä ja puhelimessa huikkaamani ”mä lähden ihan just tulemaan” tarkoittaa, että olen juuri ja juuri selvinnyt suihkusta ulos.

image

Farkut – H&M – paita – H&M – sandaalit – Dune


Kategoriat: Yleinen | Vastaa

älä droppaa sun tunnelmaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Montako kertaa tästäkin pitää sanoa”

”Onko oikeasti ihan mahdotonta pedata sitä sänkyä”

”Just. Kuinkahan kauan tää spora ajatteli vielä jumittaa”

”Mikä loma tää edes on. Yksi viikko.”

”Hyvä hyvä, kävele nyt vielä hitaammin.”

”Oon varmasti lihonnut. Noni, siinä meni tän kesän rantahengailut”

” Onko Nordean asiakaspalvelussa aina soitava se sama Michael Bublen levy?!”

”Eiköhän tääkin mee ihan päin mäntyä”

Mut hei…

”Mitä jos et laskekaan niitä sanomisia”

”Mitä jos vain petaat sen sängyn itse, jos se kerran juuri sinua kalvaa”

”Mitä sitten, anna jumittaa. Ei se maailma siihen lopu”.

”Mitä jos vain nautit siitä viikosta. Täysillä”.

”Mitä sitten, kävele ohi tai kävele itse yhtä hitaasti”.

”Mitä helvettiä, älä nyt viitsi. Ja jos kilot rasittaa, mene lenkille”

”Mitä väliä. Hei ihan oikeasti”

”Mitä jos ei menekään?”

Mitäpäs, jos et droppais sun tunnelmaa?


Kategoriat: Yleinen | 1 vastaus

miksi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Miksi toisina päivinä neurooseilleen antaa enemmän valtaa kuin toisina?
2. Miksi sama tilanne näyttäytyy jollekin toiselle aivan erilaisena?
3. Miksi aamubusseissa on aina jotain vikaa ilmastoinnissa?
4. Miksi brexit?
5. Miksi Iltalehti/Ilta-Sanomat tekee noin kerran kuussa jutun siitä, kuinka Cindy Crawfordin tyttärestä on kasvamassa äitinsä veroinen kaunotar?
6. Miksi Nordean asiakaspalvelussa soi aina se sama Michael Bublen levy?
7. Miksi moni asia jää tasolle ”pitäisi”?
8. Miksi välillä pelkkä mahdollisuus on tarpeeksi?
9. Miksi dropata toisen tunnelma?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10. Miksi kaikki miehet Games of Thronesissa ovat aivan samannäköisiä?
11. Miksi parhaistakin asioista menee joskus maku?
12. Miksi mieli muuttuu?
13. Miksi pienet jutut ovatkin niitä kaikkein tärkeimpiä?
14. Miksi kaikki kirjoitukset/uutiset/blogijutut otsikoidaan nykyisin niin rasittavan provosoivasti?
15. Miksi jonottaa useassa jonossa, miksei yhdessä tehokkaassa jonossa?
16. Miksi useimmissa väittelyissä molemmat ovat yhtä oikeassa ja väärässä?
17. Miksi ballerinasukat aina näkyvät?
18. Miksi ”näin on aina tehty” olisi mikään perustelu?
19. Miksi se ei olisi riittävä perustelu?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – Asos – laukku – LUMI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kategoriat: Yleinen | Vastaa